Pilates

Pilates on saksalais-amerikkalaisen Joseph Pilateksen 1900-luvun alussa kehittämä kehonhallintatekniikka, sen pääasiallisena tavoitteena on kehittää optimaalista toiminnallista ryhtiä vahvistamalla vartalon keskialuetta, opettamalla fysiologisesti oikeaoppisia liikeratoja ja syventämällä hengitystä. Pilates -harjoitteet käynnistyvät keskivartalon syvien lihasten aktivoimisesta, ja useimmiten ne toteutetaan lateraalisen hengityksen rytmissä. Niissä pyritään myös sitomaan kehon eri osat hyvään toiminnalliseen yhteyteen toistensa kanssa.

Pilates-harjoitukset perustuvat kuuteen periaatteeseen: keskittyminen, hallinta, keskivartalon voima, tarkkuus, virtaus ja hengitys. Liikkeet tehdään hallitusti ja tietoisesti keskittyen kehon liikkeisiin ja hengitykseen.

Harjoitukset vahvistavat erityisesti kehon keskiosaa, joka tunnetaan myös nimellä ”powerhouse”. Tämä sisältää vatsalihakset, selän lihakset, lantionpohjan lihakset ja pakarat. Pilates parantaa myös kehon lihastasapainoa, liikkuvuutta ja joustavuutta. Harjoitukset vahvistavat ennen kaikkea kehon syviä lihaksia, parantavat ryhtiä ja kehonhallintaa. Pilates voi myös auttaa lievittämään selkäkipuja ja parantamaan kehon tietoisuutta.

Pilates sopii kaikille, oli kuntotaso sitten aloittelija tai kokenut liikkuja. Harjoituksia voi muokata yksilöllisten tarpeiden mukaan, ja ne voivat olla rauhallisempia ja matalatehoisia tai haastavampia ja dynaamisempia. Pilatesharjoittelu sopii erinomaisesti tukemaan lähes kaikkia liikuntalajeja, kuten esimerkiksi tanssia, joogaa, juoksua, golfia sekä kuntosaliharjoittelua.

Pilates -harjoitteet haastavat koko kehon hallintaa ja siksi niitä on aluksi vaikea tehdä ilman pätevää ohjausta ja korjausta. Pilates opettajan avulla liikkeistä muodostuu vähitellen virtaava sarja, jossa pyritään monipuolisten toiminnallisten yhteyksien vahvistamiseen sekä vartalon optimaalisten ryhtilinjausten ylläpitämiseen.

Liity innostavaan Pilates-yhteisöömme ja tule osaksi terveellisempää ja tasapainoisempaa elämää. Tarjoamme ammattitaitoista ja innostavaa ohjausta!

Huom! Varmista pian paikkasi Pilates-ryhmään, sillä paikkoja on vain rajoitettu määrä ja ryhmät täyttyvät nopeasti!

PILATES ALKEET RYHMÄ 16.8.-17.12.2023,
YHTEENSÄ 36 H
HINTA: 429 €

keskiviikkoisin klo 16-17 ja sunnuntaisin klo 9.55-10.55

Pilates alkeet -ryhmän sisältö:

Tervetuloa Pilates alkeistason ryhmään! Pilates alkeet on suunnattu sinulle, joka et ole aiemmin kokeillut pilatesta ja haluat aloittaa sen nyt! Tunneilla tutustumme pilates-menetelmään, käymme läpi pilatekselle ominaisia liikkeitä ja opimme kehon oikeaoppista käyttöä anatomian avulla. Tunnin aikana edetään rauhallisesti ja tutustumme myös pienvälineisiin, jotka tukevat tai haastavat harjoituksia. Harjoittelumme on tarkkaa ja tutkivaa, mutta samalla myös hauskaa ja motivoivaa. Liity mukaan Pilates alkeistason ryhmään ja kokeile uutta liikuntamuotoa. Tämä kurssi tarjoaa sinulle mahdollisuuden oppia pilateksen perusteet ja kehittää kehosi hallintaa ja liikkuvuutta.
Pilatesharjoitteet tehdään pilatesmatolla ja välillä hyödynnämme myös pilatesvälineitä. Tarvittavat välineet löytyvät saliltamme, joten sinun ei tarvitse tuoda omia.

Opettaja: Anna Kallio

PILATES JATKO RYHMÄ 15.8.-16.12.2023,
YHTEENSÄ 36 H
HINTA: 429 €

tiistaisin klo 16-17 ja lauantaisin klo 11.30-12.30

Pilates jatko-ryhmän sisältö:

Pilates jatko on suunnattu kaikille, jotka ovat jo tutustuneet pilateksen perusteisiin ja pilatesliikkeet ovat entuudestaan tuttuja, osaat mm. peruskäsitteet kuten lateraalihengitys, powerhouse-aktivaatio ja lapatuki. Pilates jatko tarjoaa loistavan mahdollisuuden syventää aiemmin oppimaasi. Pääset tekemään tehokkaita harjoituksia, jotka keskittyvät erityisesti keskivartalon syvien lihasten vahvistamiseen samalla kun parannat liikkuvuuttasi, tasapainoasi ja kehonhallintaasi.
Pilatesharjoitteet tehdään pilatesmatolla ja välillä hyödynnämme myös pilatesvälineitä. Tarvittavat välineet löytyvät saliltamme, joten sinun ei tarvitse tuoda omia.

Opettaja: Anna Kallio

Ohje kursseille ilmoittautumiseen:

Varaa paikka haluamaasi ryhmään ilmoittautumalla sähköpostitse anna@powercenter.fi. Kerro mille kurssille olet tulossa. Ilmoita lisäksi nimi, sähköpostiosoite sekä puhelinnumero. Jos varaat paikan useammalle henkilölle, ilmoita kaikkien osallistujien tiedot ohjeen mukaisesti.
Vastaamme viesteihin viimeistään seuraavan arkipäivän iltana. Saatuasi vastauksen ja kuittauksen kurssipaikasta, voit maksaa kurssimaksun Power Centerin vastaanottoon tai laskulla (+laskutuslisä 1,50 €). Maksuksi käyvät myös yleisimmät liikuntaetumaksut (Epassi, Smartum, Edenred jne).

Poissaolot:

Ilmoittautuminen kurssille on sitova. Kurssit ovat 36 h kokonaisuus. Yksittäiset poissaolot eivät ole este jatkoharjoittelulle, eli voit hyvin osallistua, vaikka et pääsisi jollekin kurssin kerroista. Valitettavasti emme voi kuitenkaan korvata poissaoloja.
Koko kurssin voi siirtää/perua viimeistään 2 viikkoa ennen kurssin alkua ottamalla yhteyttä sähköpostilla. Sairaustapauksissa kurssin muutos tai peruutus lääkärintodistuksella.

Kesätarjous!