Säännöllisyys ja sitoutuminen -kaiken perusta

09.10.2023

Lähes 20 vuotta ryhmäliikunnan ohjaajana toimineena olen huomannut muutoksia asiakkaiden ajattelumalleissa suhteessa harjoitteluun ja treenaamiseen. Monesti nämä muutokset seuraavat yleisiä trendejä, jonka aallonharjalla tällä hetkellä tuntuu ratsastavan palautuminen ja riittävä lepääminen.

Ryhmäliikunta-asiakkaistamme karkeasti arvioiden reippaasti yli puolet tekee passiivista istumatyötä. Heille säännöllisen liikunnan tuomat edut ovat ilmeiset ja ilolla saan seurata sen vaikutuksia: Ryhdit oikenevat, lihaskunto paranee ja mahdollinen terveyttä uhkaava ylipaino saadaan pudotettua pois. Sohvalla lepäilyn sijasta päivänsä passiivisena viettävä palautuu siis parhaiten liikunnan avulla.

Tärkeintä liikunnassa on säännöllisyys, ja säännöllisyyden ylläpito vaatii sitoutumista harjoitteluun. Se ei välttämättä aina ole mukavaa eikä helppoa, jos sohvan kutsuessa joutuu puoliväkisin raahaamaan itsensä salille. Mutta sen se vaatii!

Säännöllinen harjoittelu vaatii siis sitoutumista. Sitoutuminen taas tarkoittaa sitä että henkilöllä on viikoittainen liikuntasuunnitelma missä pysytään, huvitti tai ei!

Aikuisen viikoittaiset liikuntamäärät tulisivat UKK:n mukaan minimissään olla:

  • • Sydämen sykettä kohottavaa, reipasta liikettä ainakin 2t 30min viikossa
  • • Rasittavaa liikkumista 1t 15min viikossa
  • • Lihaskuntoa ja liikehallintaa kahdesti viikossa
  • • Kevyttä liikuskelua mahdollisimman usein
  • • Taukoja paikallaoloon mahdollisimman usein

Kannustankin nyt sinua pitämään muutaman viikon ajan liikuntapäiväkirjaa jonka avulla seuraat, oletko sitoutunut säännölliseen harjoitteluun ja saatko nämä minimimäärät täyteen joka viikko.

Vaikeinta saattaa joskus olla lähteminen, mutta esimerkiksi ryhmäliikkujalle se on jo puoli voittoa. Tunnille tullessa ryhmän energia kannustaa liikkumaan ja ohjaaja hoitaa loput. Liikut varmasti turvallisesti ja oikein.

Tervetuloa treenaamaan kanssamme!

Suski, Powerin jumppaope

Aamutreenin maaginen vaikutus: Mitä tutkimukset kertovat?

Aamutreenin maaginen vaikutus: Mitä tutkimukset kertovat?

Tuoreen tutkimuksen valossa aamutreeni saattaa olla avain parempaan rasvanpolttoon verrattuna muihin treeniaikoihin. Proceedings of the National Academy of Sciences -tiedejulkaisussa julkaistut tulokset ovat herättäneet huomiota, erityisesti niiden vaikutuksesta...

Uusi vuosi, uudet kujeet?

Uusi vuosi, uudet kujeet?

Miten aloittaa treenit uuden vuoden lupauksen myötä? Miksei vaikka ensi maanantaina? Käy testaamassa eri lajeja ja liikuntamuotoja, jotta löydät juuri itsellesi sopivan. Liikunta tuo oikein arkeen sijoitettuna valtavasti energiaa ja hyvää fiilistä! Harvemmin...

Lihasvoimaharjoittelu lisää terveyttä!

Lihasvoimaharjoittelu lisää terveyttä!

Jos vielä harkitset lihasvoimaharjoittelun aloittamista, niin tässä tärkeitä syitä miksi se kannattaa aloittaa viimeistään NYT. Jos olet jo aloittanut voimaharjoittelun niin onneksi olkoon, olet päässyt hyötymään sen tuomista useista terveysvaikutuksista....

HOT Barre: Ryhtiä, lihaskestävyyttä, liikunnan iloa!

HOT Barre: Ryhtiä, lihaskestävyyttä, liikunnan iloa!

Power Centerin HOT- tuotevalikoimaan ilmestyi alkuvuodesta 2023 HOT Barre- niminen ryhmäliikuntatunti. Mitä Barre on ja kenelle se sopii? Lisäksi kerron miksi minä henkilökohtaisesti rakastan ohjata ja harrastaa Barrea. Barre perustuu 50-luvulla kehitettyyn The Lotte...

Treenaa nyt 30 päivää 39 eurolla!