Ryhmäliikunta

Me Power Centerin ryhmäliikunnassa uskomme, että parhaat ja pitkäkestoisimmat tulokset saavutetaan säännöllisesti tehtävän mielekkään harjoittelun kautta. Ilo on läsnä jokaisella ryhmäliikuntatunnillamme. Ryhmän tsemppi sekä ohjaajan tuki korostuvat tunneillamme, joten jaksat viedä treenisi loppuun asti myös vaikeimpina päivinä.

Olet tervetullut ryhmäliikuntaan sellaisena kuin olet. Motivaatio treenaukseen täytyy jokaisen löytää itse, mutta me lupaamme kannustaa sinua jokaisessa treenissä. Meidän tehtävänämme on auttaa sinua sekä saavuttamaan haluamasi tulokset että voimaan kokonaisvaltaisesti mahdollisimman hyvin.

Tervetuloa treenamaan kanssamme!


Tuntikuvaukset


CROSS TRAINING

Cross Training on voima- ja painonnostoharjoitteluun pohjautuva treeni joka lisää voimaa, vahvistaa sydän- ja verenkiertoelimistön toimintaa, ja samalla polttaa suuren määrän kaloreita. Tunti painottuu voimaharjoitteluun jonka lopuksi tehdään lyhyt intervallitreeni. Jokainen asiakas harjoittelee oman voima- ja kuntotasonsa mukaisesti.

DANCE

Helppo ja hikinen tanssitunti, joka sopii kaikille, jotka haluavat pitää hauskaa. Tunnilla tanssitaan useampaa eri tanssityyliä. Tärkeintä ei ole tanssitekniikka vaan yhdessä liikkuminen. Tunti alkaa lämmittelyllä, jonka jälkeen tanssitaan yhtä tai useampaa sarjaa. Tunti loppuu venyttelyihin.

FUNCTIONAL FITNESS

Functional Fitness on monipuolinen intervalli-treeni jossa hiki virtaa varmasti! Jokainen harjoittelee omalla tasollaan sillä liikkeet suoritetaan aikaa vastaan, eikä tunti sisällä askelsarjoja. Tunnin lopuksi rauhoitutaan venyttelyiden ja kehonhuollon merkeissä. Tunti sopii kaikille!

INTELLIGENT CYCLING (IC)

Power Centerin Intelligent Cycling -spinningtunnit ovat ainutlaatuinen elämysmatka innostavien ja ammattitaitoisten ohjaajiemme johdolla upeissa maisemissa. Valikoimastamme löydät aikaisten aamujen IC Wake Up, lyhyempää treeniä kaipaavalle IC Basic, sekä kokonaisvaltainen IC Ride 75. Kaikilla Intelligent Cycling ja Cycling-tunneillamme on ohjaaja.

Intelligent Cyclingin upeat maisemat ja reitit tekevät sisäpyöräilystä mielenkiintoista ja selkeää. Pyöräilemme savannilla, sademetsässä, kaupungissa tai vaikka dinosaurusten keskellä! Screenillä näkyy jatkuvasti treenin intensiteetti sekä aika selkein graafisin kuvauksin. Voit halutessasi käyttää tunneilla myös Intelligent Cycling -mobiilisovellusta omassa puhelimessasi. Sovelluksen käyttö edellyttää bluetooth-sykevyötä. Intelligent cycling -mobiilisovellus ladataan omaan puhelimeen ennen tuntia ja sovellukseen liitetään oma sykevyö. Ohjelmassa toimivat kaiken merkkiset sykevyöt, mutta sykevyössä täytyy olla bluetooth-valmius. Ennen tunnin alkua näet valkokankaalla numerosarjan, “Ticket To Ride”. Kun kirjaat kyseisen tunnin Ticket-to-ride-numerosarjan omaan älypuhelinsovellukseesi, ohjaa sovellus sinua henkilökohtaisesti tuntityypin mukaisiin sykelukemiin ja rasitustuntemuksiin tunnin eri vaiheissa. Kaikille spinningtunneille voit osallistua myös ilman sykevyötä. IC-tunnit sopivat kaikille!

POWER FIT 45

Power Fit -tunti tarjoaa monipuolisen harjoituksen, joka kehittää lihaskuntoa, hapenottokykyä ja aerobista kestävyyttä. Liikkeissä hyödynnetään omaa kehonpainoa ja erilaisia välineitä. Helpon lämmittelyn jälkeen tehdään vaihtelevasti lihaskuntoa ja sykettä nostattavia liikkeitä. Tunti sopii kaikenkuntoisille, sillä jokainen harjoittelee omalla kuntotasollaan.

HOT-tunnit – Kehon ja mielen hyvinvointia


Lämpö ja liike yhdessä vaikuttavat koko kehoon ainutlaatuisella terveyttä ja hyvinvointia edistävällä tavalla! Hot-Studiomme on lämmitetty 35-38 asteeseen. Lämpö rauhoittaa mieltä ja kiihdyttää aineenvaihduntaa sekä antaa harjoitukselle lisähaastetta, joten keho hyötyy lämmöstä monin tavoin. Lämpö myös lisää lihasten venyvyyttä sekä nivelten liikkuvuutta mahdollistaen asentojen työstämisen pidemmälle ja syvemmälle lyhyemmässä ajassa ja pienemmällä loukkaantumisriskillä. Hikoilu puolestaan nuorentaa ihoa, kehon suurinta elintä. Syke nousee ja verenkierto paranee. Terveydellistä vaikutusta on koko sydän- ja verenkiertoelimistölle, ja kudoksiin pääsee virtaamaan rikasta ja ravitsevaa verta kun kehon eri alueet ja osat vuorollaan puristuvat ja vapautuvat asentosarjoissa ja venytyksissä. Lisäksi kehon lämpötilan hiljalleen nostaminen kiihdyttää immuniteettisysteemin toimintaa ja siten edesauttaa kehoa taistelemaan tulehduksia vastaan ja poistamaan haitallisia myrkkyjä. Lämmöllä on uskomaton parantava vaikutus, jota on käytetty hyväksi kulttuureissa ympäri maailman jo vuosituhansien ajan.

HOT-tunnit saavat sinut sekä näyttämään hyvältä että tuntemaan olosi hyväksi koska ne toimivat sekä fyysisellä että psyykkisellä tasolla. HOT-tunnit muokkaavat kehoasi vahvemmaksi, hoikemmaksi ja joustavammaksi, mutta asennot vaikuttavat myös kehon sisällä. Hermosto, aineenvaihduntaan ja ruuansulatukseen vaikuttavat elimet, immuniteettisysteemi ja hormoonitoiminta, kaikki saavat osansa HOT-tuntiemme hyvistä vaikutuksista. HOT-tuntimme myös rauhoittavat ja virkistävät mieltä antamalla tauon päivän ajatustyöstä. Voit miltei tuntea miten stressi helpottaa kun astut matolle lämpimään saliin! Powerin HOT-studio tarjoaa Sinulle hyvän treenin ja saa sinut tuntemaan olosi energiseksi ja kevyemmäksi.

Huomioithan, että kaikille HOT-tunneillemme tarvitset mukaan oman maton, pyyhkeen ja vesipullon.


HOT BARRE 50

Barre-tunneilla yhdistetään elementtejä joogasta, pilateksesta ja baletista. Tuloksena on kokonaisvaltainen, tehokas ja nopeasti tuloksia tuova tunti. Barre on intensiivinen mutta helposti seurattava harjoitus, joka saa pakaroihin ja reisiin mielettömän poltteen ja laittaa endorfiinin jylläämään! Jokaisella barretunnilla tehdään ylä-, ala- ja tietenkin keskivartalon liikkeitä – siis koko kroppaa. Modernilla barretunnilla ei kuitenkaan tarvitse tanssia balettia. Lisähaastetta harjoitteluun saadaan pienvälineiden esimerkiksi kuminauhojen ja pallon avulla. Sinulla ei tarvitse olla aikaisempaa kokemusta baletista tai pilateksesta. Harjoitus pidetään lämmitetyssä HOT-salissamme. Tunti sopii kaikille!

HOT MOBILITY & STRETCHING 30 / 45

Helppo ja miellyttävä tunti, jonka tavoitteena on lisätä liikkuvuutta ja palauttaa kehoa. Tunti koostuu yksinkertaisista liikkuvuutta lisäävistä liikkeistä sekä venyttelystä ja rentoutumisesta. Tunti sopii kaikille!

HOT PILATES 55

HOT Pilates on dynaaminen 55 minuutin tunti, joka on flowna etenevä koko kehon harjoitus 38°C HOT-salissamme. Tunti sisältää niin klassista mattopilatesta kuin modernia pilatesta. HOT Pilates on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat lisätä voimaa, vahvistaa pitkiä lihaksia, luoda vahvemmat syvät vatsalihakset ja tuntea olonsa upeaksi. Harjoitteita tehostetaan käyttämällä pilatesrenkaita, pilatespalloja tai pilatesrullia joiden avulla liikkeiden tehoa voidaan lisätä tai harjoitteita voidaan vastavuoroisesti myös helpottaa. Harjoitus parantaa hengitys- ja verenkiertoelimistösi kuntoa ja saat siitä hyötyä myös muihin lajeihin, kuten joogaan, juoksuun, kuntosaliharjoitteluun tai vaikkapa tanssiin. Tunti sopii kaikille! Muista ottaa mukaan vesipullo ja pyyhe, koska tällä tunnilla tulee varmasti lämmin!

HOT PILATES ENERGY 45

HOT Pilates energy 45 on tehokas ja energisöivä startti aamuun. Tämä 45 minuutin koko kehon harjoitus etenee flowna ja harjoitus tehdään 38°C HOT-salissamme. Harjoitteita saatetaan tehostaa käyttämällä pilatespalloja tai pilatesrullia joiden avulla liikkeiden tehoa voidaan lisätä tai harjoitteita voidaan vastavuoroisesti myös helpottaa. Harjoitus parantaa hengitys- ja verenkiertoelimistösi kuntoa ja saat siitä hyötyä myös muihin lajeihin, kuten joogaan, juoksuun, kuntosaliharjoitteluun tai vaikkapa tanssiin. Tunti sopii kaikille!

HOT YIN YOGA 45

Yin on restoratiivinen ja terapeuttinen joogamuoto, joka rauhoittaa kehoa ja mieltä. Yin-joogassa käytetään passiivia asentoja, jotta päästään syvälle kehon tiiviisiin sidekudoksiin; jänteisiin, nivelsiteisiin ja rustoihin, jotka ovat usein vaikeita aktivoida ja aukaista. Rauhallinen ja pehmeä tunti. Tunti sopii kaikille!


RYHMÄLIIKUNTA- JA HOT -TUNTIEN VARAUSJÄRJESTELMÄ SEKÄ VARAUSSÄÄNNÖT


1. Kaikille ryhmäliikunta- ja HOT-tunneille täytyy tehdä varaus varausjärjestelmämme tai POWER APPIN kautta.

2. Kaikille ryhmäliikunta- ja HOT-tunneille voi osallistua kertamaksulla, aikakortilla tai jäsenyydellä. Kaikki kortit ovat myynnissä verkkokaupassamme. Voit toki ostaa mieleisesi kortin paikan päältä Powerin vastaanotosta sen aukioloaikoina.

3. Tuntivaraukset tehdään joko POWER APPIN kautta tai varausjärjestelmän kautta. POWER APPIN voit ladata omasta sovelluskaupastasi. Voit myös kirjautua varausjärjestelmään omien tunnusten kautta täältä.

4. Tuntivaraus täytyy lunastaa 10 minuuttia ennen tunnin alkua. Tämän jälkeen paikat vapautuvat varasijoille.

5. Mikäli olet estynyt tulemaan varaamallesi tunnille, tunti on peruutettava neljä (4) tuntia ennen varatun tunnin alkua. Kaikille jumppaajille toimivaa asiakaspalvelua ajatellen mieluiten vuorokautta (24 h) aikaisemmin. Näin vapautat paikkasi muille jumppaajille. Perimme hinnastomme mukaisen kertamaksun ryhmäliikunta- tai HOT-tunnista 13 €, lähetämme maksun sähköpostitse erillisenä laskuna. Mikäli käytössäsi on sarjakortti vähennämme yhden (1) kertakäynnin sarjakortilta.

6. Mikäli tunti on täynnä, voit varata paikan jolloin järjestelmä asettaa sinut jonoon. Mikäli tunnilta vapautuu paikka, saat tiedon viim. neljä (4) tuntia ennen tunnin alkua että sinut on siirretty jonosta osallistujiin. Paikan varattuasi lunastat paikkasi tunnille leimaamalla itsesi sisään avainlätkälläsi Power Centerin vastaanotossa, mikäli osallistut tunnille kertamaksulla saat pääsykoodin verkkokaupasta tai ilmoittaudu vastaanottoomme saapuessasi tunnille.

7. Mikäli tunnille ei ole enempää kuin 1 ilmoittautunut asiakas kaksitoista (12) tuntia ennen tunnin alkua, tunti perutaan. Peruutusilmoitus lähetetään automaattisena sähköpostiviestinä varauksen tehneelle.

8. Voit ilmoittautua tunnille myös kahden (2) tunnin aikarajan jälkeen suoraan vastaanottotiskillemme, mikäli tunnilla on tilaa.

9. Huomioithan, että tunneille olisi hyvä saapua ajoissa!

Ryhmäliikuntaohjaajat

Anna Kallio

Olen Anna Kallio sähäkkä ja napakka energiapakkaus, liikunnanohjaaja, koulutettu LCF Life Coach® sekä ravintovalmentaja. Olen ohjannut vuodesta 2006 lähtien ryhmäliikuntatunteja sekä olen myös toiminut esimiestehtävissä liikunta-alalla. Oma lajitaustani kolmeltakymmeneltä liikuntavuodelta on erittäin monipuolinen ja kokeilen edelleen mielelläni uusia lajeja sekä harjoitteita. Minulle on erittäin tärkeää, että asiakas saa ohjauksistani irti sen, mitä useat ryhmäliikuntatunnille tai yksityisohjauksiin osallistuvat tulevat hakemaan eli hyvän ja kokonaisvaltaisen treenin. Lupaan että kanssani treenaat taatusti kovaa ja hiki lentää. Kannustan haastamaan omaa kroppaa ja tavoittelemaan tuloksia. Ohjaan myös kehonhuoltotunteja sekä Pilatesta, sillä vaativa ja rankka treeni tarvitsee vastapainoksi kehonhuoltoa sekä liikkuvuuden parantamista. Ohjauksessani korostuu ajatus, että oman kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja palautumisen kannalta on tärkeää myös huoltaa kehoa. Nähdään Powerin jumpissa tai kuntosalin puolella!

Suski Mantila

Olen Suski Mantila, liikunta-alan pitkän linjan ammattilainen Helsingistä. Aktiiviurallani kilpailin kehonrakennuksessa ja voimanostossa. Olen työskennellyt liikunta-alalla vuodesta 2003. Peruskoulutukseltani olen fysiikkavalmentaja, urheiluhieroja, lähihoitaja, ryhmäliikunnanohjaaja, Suomen painonnostoliiton kouluttama painonnostovalmentaja, Cross Fit OL1-valmentaja ja Personal trainer. Sydämeltäni olen 100 % jumppa- sekä ryhmäliikunnanohjaaja ja siitä nautin edelleenkin eniten. Toimin myös kehonrakentajien sekä fitnesskilpailijoiden poseerausvalmentajana sekä Suomen fitnessurheiluliiton tuomarina. Toivottavasti saan jakaa kanssanne monta mahtavaa treenihetkeä. Nähdään Powerilla!

Jukka Ruotsalainen

Olen Jukka Ruotsalainen, pitkän linjan liikunnan ammattilainen. Tanssi on ollut aina lähellä sydäntäni ja tämä näkyy tunneillani. Olen ohjannut lähes kaksikymmentä vuotta tunteja pääkaupunkiseudulla. Erikoisosaamistani ovat erilaiset tanssi- ja kehonhuoltolajit, mm. klassinen Pilates ja Astangajooga. Olen myös intohimoinen sisäpyöräilijä. Tunneillani on hauska, rento ja hikinen tunnelma. Vapaa-ajallani olen koiraharrastaja, ja kotoani löytyy lauma Italianvinttikoiria ja Azawakheja.

Jasmin Mantila

Olen Jasmin Mantila, vuonna 2017 valmistunut liikuntaneuvoja Helsingistä. Omaa taustaa löytyy telinevoimistelun ja Team Gymin puolelta yli 10-vuotta, ja nykyään kilpailen vapaaohjelmafitnesissä.
Olen valmentanut myös lasten telinevoimistelun kilpa- ja harrasteryhmiä vuodesta 2011 saakka. Powerilla ohjaan kuntosalin sekä ryhmäliikunnan puolella. Treeneissäni haastat itseäsi uusilla tavoilla ja uusilla taidoilla. Minut löydät myös tiskin takaa.
Nähdään Powerilla!

Jesper Nyberg

Olen Jesse Nyberg, ryhmäliikuntaohjaaja ja valmentaja. Olen koulutukseltani Suomen Fitnessurheilu ry:n virallinen valmentaja ja monipuolinen liikuntatausta pitää sisällään yleisurheilua, juoksua, jalkapalloa ja kamppailulajeja. Tunneillani pyrin aina luomaan kannustavan ja positiivisen ilmapiirin, jossa jokainen voi saavuttaa omat tavoitteensa ja nauttia treenistä. Tunnit ovat sekä hauskoja ja energisiä, tehokkuudesta tinkimättä. Nähdään seuraavalla spinning- ja cross-training tunnillani.